Vauhdilla välttää virheet

Huhtikuun 4. päivänä (sunnuntai)

”Tuota. Nyt voi tulla hoppu. Kimmo tulee maanantaina kaivamaan sen kuopan pihalle”

Seurasi hiljaisuus. Hiljaisempi hiljaisuus kuin mitä Aalto Yliopiston Espooseen rakentamassa hiljaisessa huoneessa (jossa kuulemma voi seota jo 45 minuutissa). Sitten Pasi kohautti olkiaan, hengitti syvään ja lähti takaisin kassavuoroonsa. Ilmeisesti se oli ihan okei.

Minä olen halunnut altaan pihalle ja pidemmän aikaa. Jos me rakastimme matkustamista ennen korona-aikaa, niin nyt kun maailma ei ole enää avoin – ja tuskin koskaan tulee olemaan enää niin avoin kuin mihin ehdimme tottua – me voimme kerätä ne maailmalla vastaan tulleet hienot jutut osaksi arkisia päiviä ja elää niitä kokemuksia uudelleen.

Kesä 2020 meni Smartialta ostettua pihavarastoa 3m*3m tuunatessa brittiläiseksi teehuoneeksi (eli lue: irkkupubiksi) ja kun Foxy Merchantin yhdeksän istumapaikkaa on muutaman kerran koeponnistettu tiukkojen turvatoimien säestyksellä on meillä aikaa panostaa kesällä 2021 pihalle tulevaan uima-altaaseen.

Järkisyitä piha-altaaseen on tietysti helppo löytää, minulla on asenne aina sen verran optimistisuuteen kallellaan ja puhun työkseni – joten hyviä puolia löytyy kyllä kun vain joku joskus jaksaisi kuunnella. Meidän nyt 10 vuotias tyttösemme rakastaa uimista enemmän kuin mitään muuta. Eeppis on saanut matkakumppanikseen yhden ylimääräisen kromosomin ja sen myötä hän on myös koko kylän tuntema ja tykkäämä ”kauppiaiden Down-tyttö”.

Fyysisten ja neurologisten rajoitteidensa vuoksi Epistola ei ole vielä ihan hiffannut uimisen periaatetta vaikka olen häntä kuljettanut uimakouluun Kempeleeseen jo useamman vuoden ajan. Kempele – tuo Pohjois-Pohjanmaan helmi joka järjestää erkkamukuloille uimahommia silloin kun muut alueen seutukunnat ei. Mutta intoa vedessä oleiluun, sukelteluun ja kaikenlaiseen lääräämiseen nappulalla on enemmän kuin keskivertokalalla. Luonnonvesiin en tyttöä ole vienyt uimaan hänen a) haasteellisen valvottavuuden tähden, hän ei usko ettei osaa uida vaan yrittää aina väen vängällä hakeutua syvemmälle ja b) hyvän uintireissun tunnistaa siitä, että sen jälkeen tulee ainakin kolme röyhtäystä – eli litra tai pari vettä menee vatsalaukkuun joka kerralla ja luonnonvesien tuoteselosteet on hieman haasteellisia saada käsiin.

Olimme talvesta asti suunnitelleet, puoliksi läpällä, pihalle tulevaa, maahan upotettavaa allasta. Koska olen naimisissa maailman rauhallisimman (lue: saamattomimman) miehen kanssa tiesin, että tähän väliin on pantava Jumalan käsi tai muuten me suunnittelemme vielä 2023. Kun kaupalle iltana muutamana erehtyi paikallinen maansiirtoyrittäjä (Kimmo Hilden) oli minun aika panna vauhtia projektiin.

Meillä oli seitsemän päivää aikaa ennen kuin kaivinkone jyristelisi tontille ja alkaisi kaivamaan halutusta paikasta. Tuota, pitäisköhän tässä hiljalleen alkaa suunnittelemaan sitä paikkaa.

Luonnollisesti pubille kuuluu terassi ja koska sitä emme viime kesänä saaneet rakennettua (koska syksy yllätti rakentelijat) altaan paras paikka voisi olla kiinni Foxy Merchantin terassilla. Jos siihen terdelle tehtäisiin pieni tuulensuojaseinä ja hieman valokatetta suojaamaan sateelta, niin siihen voisi myös pläjäyttää hiiligrillin (mun) ja kaasugrillin (Pasin) ja illan rattoina grillailla ilman että talon yhteydessä oleva terassi saa kovin paljon osumia ja käryä.

Altaan suunnasta tai koosta meillä ei ollut harmainta hajua. Ihan olympiamittaista allasta me ei ehkä tarvita, mutta siinä pitäisi kuiten mahtua uimaan ja veden pitäisi olla siedettävän lämpöistä. Täällä pohjoisessa kun kesät tuppaavat olemaan vähälumisia ja yleensä juhannusaattona riisuttavat pitkät kalsarit saa panna takaisin jalkaan samalla kun lippua lasketaan lipputangosta juhannuspäivän iltana.

Koin maanpäällisen paratiisin yhdellä reissullamme Islannissa kun pääsin lillumaan 41-asteiseen veteen hotellissa (oletin, että se vesi oli 41-asteista, koska yli sen astemäärän veteen oli kiellettyä mennä eikä lämpömittaria näkynyt missään. Se mittari saattoi olla sulanut, koska lämmintä oli.) Siinä minä kelluin meritähtenä kananmunapierun hajuisessa liemessä ja hitaasti kypsyin ulkoa päin samalla kun muu perhe puisteli päätään ja tyytyi nopeaan dippautumiseen lähes kiehuvaan veteen. Ahh. Lämmin vesi ja pierun haju – siitä on taivas tehty.

Jos aviomies nyt sattuu olemaan sellainen pilkuntarkka vertailija ja hänellä on lehmän hermot availla 149 sivua tietokoneen näytölle ja siitä suhailla suvereenisti sivulta toiselle, niin hän sai päättää lopullisen altaan koon.

Minä esitin reunaehdoiksi, että allas olisi vähintään kolme metriä leveä, ehkä viisi tai kuusi metriä pitkä ja veden syvyys saa olla enemmän kuin 120cm mutta alle 160cm. Nappula on jo 138cm pitkä ja vakaasti näyttää siltä, että hän vielä hetken ajan jatkaa pituuskasvuaan. Downin syndroomaan kuuluu se, että aivan pituusennätyksiä ei kolistella vaan enemmänkin jäädään sinne lähemmäs maanpintaa. Nopeasti googlaamalla DS-tyttöjen 10v pituus on 125-128cm (vanha Verneri.net -taulukko) ja kromosomistoltaan vajaammat – eli ns. normaalit tytöt ovat kymppivuotiaina vähän alle 140cm. Eli meillä on downiainen joka kasvaa normityttöjen pituuskäyrällä – ainakin toistaiseksi. Myöskään kumpikaan meistä nappulan vanhemmista ei ole koripalloilijasukua, paitsi se, mikä tulee käsien pituuteen – nimimerkillä gorillan kädet on kätevät kaupan töissä.

Tiukan vertailun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen elämäni aurinko ja päivieni valo pääätyi tinkaamaan uima-altaita.fi -sivustolta 6,5metriä pitkän ja 3,2 metriä leveän ja 145cm syvän altaan. Allasmaailmalla olisi ollut laajin valikoima, sekavimmat nettisivut, nopea vastaaminen sähköposteihin ja kahden-kolmen kuukauden toimitusaika. Uima-altaita.fi kuitenkin lupasi toimituksen parin viikon sisään, joten se voitti – nyt kun tässä nopealla tahdilla tehdään. Hinnaltaan uima-altaita.fi oli liki samaa kuin muilla toimittajilla – suhteessa paketin kokoon. Nyt tilattuun pakettiin kuului altaan lisäksi hiekkasuodatin ja pumppu, pari lamppua, kaksi pintakaivoa, kolme tulosuutinta (esiasennettuina noille edellämainituille), 50w muuntaja, kemikaalisetti sekä siivoussetti kuuluivat myös hintaan. Hintavertailuun haastavuutta toivat juuri lisälaitteiden hinnoittelu, joka esim. allasmaailmalla oli jokainen pikkutuote erikseen tilattavia.

Rahti tänne Jumalan selän taakse (Siikajoki, Revonlahti) maksaa 950€ Keski-Euroopasta, eli Hyvinkäältä. Paketti itsessään maksoi 7.700€ - eli kertakorvaus tuntuu kukkarossa saman verran kuin kolmelta ihmiseltä businesluokassa Oulusta New Yorkiin ja takaisin. Me pyöriteltiin aluksi säästösuunnitelmaa, että tekisimme altaan rungon itse lecaharkoista ja kosteuseristemassasta mutta iltakahvilla pyörähtänyt putkimies käänsi päämme. Siihen pussiversioon en ole koskaan lämmennyt, meillä oli viime kesän metallirunkoinen pussiallas käytössä ja se jos mikä on paholaisen keksintö. Kasaaminen oli viheliäistä ja talvehtimaan sitä pirulaista ei saanut mitenkään. Toden näköisesti siskon tytär perheineen tulee saamaan meidän viime kesän altaan perintönä (tähän kohtaan merirosvonaurua). Suku on pahin..

Lasikuitua se siis on. Lämmitysjärjestelmäksi Pasi suuressa viisaudessaan tilasi 9,3kW:n vesikiertoilmalämpöpumpun (sanahirviö) – saatuaan ensin putkimiehen siunauksen kyseisen aparaatin ostamiseen. Lämpövärkillä hintaa oli 989€ (tarjouksessa tottakai! Tämä arkipäivän Sulo Vilen ostaa kyllä jos hintalapussa lukee tarjous.) Laite on tarkoitettu 45 kuution altaille, mutta meille tulee ”vain” 30 kuutiota vettä altaaseen, joten jos jollakulla on 15 kuutiota kylmää vettä, niin tänne vaan! Luotettava(?) toimittaja on Grillikauppa.com ja toimitusaika on pari viikkoa – eli jotain osia tulee ehkä joskus ja ne saattavat olla sopivia – tai sitten ei. Mutta tarjouksesta! Silkkaa säästöä! (1795€ on sama pumppu nyt ilman tarjouksia! Toim.huom )

Tämän projektin rahoittaa hyvin pitkälle selkänahka. Normaaliaikaan me olimme aika aktiivisia Finnairin käyttäjiä ja nyt, kun maailma on kiinni, ei lentolippuihin kulu rahaa enää laisinkaan. Lisäksi jotain pientä on sukanvarressa. Olin kyllä valmis äkkirikastumaan myymällä pihalla (tällä hetkellä) seisovan asuntovaunun, mutta matkakuumekroonikko-aviomieheni piti sitä tarpeettomana tuhlauksena, ainakin vielä tässä vaiheessa projektia. Tietysti hätätilassa voi napata lakin kouraan ja marssia pankinjohtajan juttusille jos kustannukset karkaavat käsistä, mutta nyt pyritään pärjäämään ihan omillamme.

Altaan valitsemisen jälkeen alkoi piirtäminen. Meillä on kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisille papereille piirrettyjä hahmotelmia siitä, mihin allas tulee ja miten se asettuu maisemaan. Voittajaksi niissä osoittautui talon kanssa samansuuntaisesti oleva allas, jonka reuna on noin kuuden metrin päässä Foxy Merchantin etuovelta. Käytännössä kuopasta tehtiin reilusti isompi kuin tuleva allas on, jotta meillä on vähän klapia asentaa allas hyvin istuvaan paikkaan.

Tältä piha näytti aamulla ennen klo 9.00 

Huhtikuun 12.-14.

Kimmo kaivoi maahan syvimmillään 190cm syvän kuopan. Meidän tontilla on tilaa kaivella ja maa siinä kohdassa oli vähän kallellaan. Kuopan pohjalle asetettiin suodatinkangas ja sen jälkeen ohut kerros sepeliä jonka päälle laitettiin salaojaputket kaikille reunoille ja nurkkiin salaojakaivot. Yhtään mutkaa ei tullut salaojaputkiin, vaan käännöt tehtiin kaivoilla. Altaan metsänpuoleiseen päätyyn tuli poistokaivo, joka on pari metriä altaan reunan ulkopuolella. Tästä viimeisestä kaivosta menee putki omaan pieneen monttuunsa (tunnetaan meidän kielessä apinasiltana, syytä tuohon nimeämiseen joutuu kaivamaan syvältä minun lapsuudesta Tikkakankaalla ja olen tainnut puhua siitä vain terapeutilleni – sekä lapsuudesta että apinasillasta.)

Salaojittamisen jälkeen sepeliä lastattiin lisää lähes 30cm – eli nyt kuoppa on syvimmillään 155cm – eli saman syvyinen kuin allasrakenne. Lopuksi Kimmo vielä tärryytti 400kg painavalla tärylätkällä sepelin tasaiseksi ja tiiviiksi.

Ja kaikki tämä yhden päivän aikana. Nyt meidän sivupihalla on jumalattoman montun ohella myös Revonlahden korkeimmat vuoret. Kuopasta nostettu maa on kekona montun vieressä ja sen pohjalla on hyvin varastoitua lunta – jos maailma kuitenkin avautuu ja me saamme kuin saammekin meille tulossa olevan Meksikolaisen AuPairin tänne jonakin päivänä, hän tulee saamaan autenttisen kokemuksen suomalaisesta talvesta – oli vuodenaika mikä vain.

Sitten alkoi satamaan, vettä, rakeita, räntää ja lunta tuli tasaisen sakeasti.

Seuraavana aamuna montun pohjalle oli kertynyt lätäköitä ja Pasi ravasi takapiha kuralla kauhistelemassa vedenpinnan nousemista. Vaikka tavoitteena oli uima-allas, olisi ollut kiva odottaa sen altaan saapuminen ennen veden tuloa. Täällä pohjoisessa maa on vielä roudassa ja maan viettäessä pois päin talosta tuo monttu on luonnollisella reitillä sulamisvesille.

Iltapäivään mennessä vettä oli jo kymmenkunta senttiä ja Pasi otti avuksi tekniikan ja Jaatisen rautakaupan. Uppopumppu maksoi 49€ ja seuraavaan, aurinkoiseen aamuun mennessä vesi oli imaistu apinasillan kautta metsään. Röyh. Ensin kuitenkin piti allas kuvata moneen kertaan, jotta Pasi sai dokumentoitua pohjan kummut ja notkelmat – asiat joista pitää päästä eroon ennen altaan tulemista.